Suoraan sisältöön

Häiriötiedote​

Järvi-Saimaan Palvelut Oy suorittaa vedenjakeluverkon vuodonkorjauksen Juvalla 8.6.2023. Korjaustöistä voi aiheutua katko vedenjakelussa Kummunmäen, Kaihunmäen ja Ilokallion alueelle klo 10-15 välisenä aikana. Kartta alueesta aukeaa oheisesta linkistä. Vedenjakelu katko 8.6. Juva

Huomioitavaa on, etteivät vesijohtoverkostoon liitetyt laitteet toimi katkon aikana. Huoltotöiden ajaksi kannattaa varata vettä talousvedeksi sekä WC:n huuhtelua varten.

Jakelukatkon jälkeen vedessä saattaa ilmetä sameutta. Pyydämme tällöin juoksuttamaan vettä reilusti hanan kylmältä puolelta, kunnes vesi kirkastuu. Värjäytynyttä vettä ei tule käyttää esimerkiksi pyykinpesuun, sillä se voi värjätä vaatteita.

Lisätietoa:
Vesihuoltopäällikkö Anne Ruotsalainen, puh. 050 400 8011

eDaisy-asiointipalvelu

eDaisy on varhaiskasvatuksen sähköinen asiointipalvelu, jossa huoltajat hakevat lapselle varhaiskasvatuspaikkaa ja hoitavat ilmoitukset varhaiskasvatuspalveluihin liittyen sekä saavat tiedoksi lasten sijoitus- ja maksupäätökset. Jokaisesta varhaiskasvatukseen haettavasta lapsesta tehdään oma hakemus. Palveluun kirjaudutaan aina Suomi.fi -palvelun kautta vahvalla tunnistautumisella joko pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.

Asiointipalvelun Hakemukset-osio sisältää:
• Varhaiskasvatushakemus
• Tuloselvitys
• Irtisanomisilmoitus​
• Muutosilmoitus:

- Osoitteenmuutos
- Tuntirajavalinnan muutos
 Tuntirajavalinnan muutokset tehdään aina kalenterikuukauden alusta alkaen. Kuukausittain tuntirajaa ei voi muuttaa, muutosten väli on oltava vähintään kaksi kuukautta. Muutoshakemus on oltava eDaisy-asioinnissa viimeistään muutoskuukautta edeltävän kalenterikuukauden 25. päivänä. 
- Toive hoitopaikan vaihdosta
- Muu muutos, kerro kohdassa "3 Lisätietoja", mitä asiaa muutos koskee. Ilmoita jos esim. perhekoko muuttuu (uusi lapsi, ero, huoltajan uusi puoliso), nimi muuttuu, aloitat tai lopetat työssä, aloitat tai lopetat äitiys-, isyys- tai vanhempainrahakauden tai tuloissa on tapahtunut oleellinen muutos tai lapsella alkaa tai päättyy vuorohoidon tarve. Ilmoita tässä kohdassa myös (tai muulla tavalla maksujen valmistelijalle), jos olet käynyt antamassa suostumuksen palkka-, etuus- tai eläketietojen tarkistamiseen Tulorekisteristä kesken toimintakauden edellisen maksupäätöksen jälkeen (tämä tieto ei välity automaattisesti maksun valmisteluun).

Asiointipalvelun Päätökset-osio sisältää:
​• Sijoitus- ja maksupäätökset (Kaikki varhaiskasvatuksessa tehdyt sijoitus- ja maksupäätökset näkyvät eDaisyssa Päätökset-kohdassa. Paperisia päätöksiä ei lähetetä postitse).

eDaisy-asiointipalveluun pääset tätä linkkiä klikkaamalla