Suoraan sisältöön

Häiriötiedote​

Järvi-Saimaan Palvelut Oy suorittaa vedenjakeluverkon vuodonkorjauksen Juvalla 8.6.2023. Korjaustöistä voi aiheutua katko vedenjakelussa Kummunmäen, Kaihunmäen ja Ilokallion alueelle klo 10-15 välisenä aikana. Kartta alueesta aukeaa oheisesta linkistä. Vedenjakelu katko 8.6. Juva

Huomioitavaa on, etteivät vesijohtoverkostoon liitetyt laitteet toimi katkon aikana. Huoltotöiden ajaksi kannattaa varata vettä talousvedeksi sekä WC:n huuhtelua varten.

Jakelukatkon jälkeen vedessä saattaa ilmetä sameutta. Pyydämme tällöin juoksuttamaan vettä reilusti hanan kylmältä puolelta, kunnes vesi kirkastuu. Värjäytynyttä vettä ei tule käyttää esimerkiksi pyykinpesuun, sillä se voi värjätä vaatteita.

Lisätietoa:
Vesihuoltopäällikkö Anne Ruotsalainen, puh. 050 400 8011

Kunta on merkittävä palveluiden ostajakin

Kunnat osana julkista sektoria ovat merkittäviä palveluiden ja tarvikkeiden hankkijoita. Hankinnoissaan ne soveltavat pääosin lakia julkisista hankinnoista. Juvan suurimmat ostot kohdistuvat perusturvapalveluihin, jotka järjestää Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymä Essote. 

Kunnan investointisuunnitelmat kullekin vuodelle löytyvät talousarvion investointiosasta. Talousarvio julkaistaan Talous -sivulla. Investointien toteuttamisessa kunta tekee yhteistyötä tekniikan palveluyhtiön Järvi-Saimaan Palvelut Oy:n kanssa. 

Kunnan hankintoja ohjaavat kuntalaki, hankintalaki ja kunnan omat pienhankintaohjeet. Pienten hankintojen tarjouspyynnöt julkaistaan Pienhankintapalvelu -sivuilla.  Pienillä hankinnoilla tarkoitetaan yli 10 000 euron mutta alle  ns. kynnysarvojen jäävää hankintaa. Hankintalain kynnysarvot ylittävät hankinnat julkaistaan julkisten hankintojen HILMA -järjestelmässä.

Kunta on osakkaana Savonlinnan seudun seudullisessa hankintatoimessa, joka kilpailuttaa yhteishankintoja ja puitesopimuksia.

Tutustu kunnan pienhankintaohjeeseen  (pfd, 59 kt)