Suoraan sisältöön

Häiriötiedote​

Järvi-Saimaan Palvelut Oy suorittaa vedenjakeluverkon vuodonkorjauksen Juvalla 8.6.2023. Korjaustöistä voi aiheutua katko vedenjakelussa Kummunmäen, Kaihunmäen ja Ilokallion alueelle klo 10-15 välisenä aikana. Kartta alueesta aukeaa oheisesta linkistä. Vedenjakelu katko 8.6. Juva

Huomioitavaa on, etteivät vesijohtoverkostoon liitetyt laitteet toimi katkon aikana. Huoltotöiden ajaksi kannattaa varata vettä talousvedeksi sekä WC:n huuhtelua varten.

Jakelukatkon jälkeen vedessä saattaa ilmetä sameutta. Pyydämme tällöin juoksuttamaan vettä reilusti hanan kylmältä puolelta, kunnes vesi kirkastuu. Värjäytynyttä vettä ei tule käyttää esimerkiksi pyykinpesuun, sillä se voi värjätä vaatteita.

Lisätietoa:
Vesihuoltopäällikkö Anne Ruotsalainen, puh. 050 400 8011

Elokuvateatteri Juvan Kino 
aloittaa taas pääsiäismaanantaina

Elokuvateatteri Juvan Kino näyttää elokuvia kevätkaudella perjantaisin ja sunnuntaisin. Luvassa Perhekinon elokuvia, kotimaista viihdettä sekä ulkomaisiakin suosikkeja. Seuraa ilmoittelua lehdissä tai Juvan Kinon Facebooksissa.

Juvan Kino toimii Martti Talvela -kampuksella (Juvantie 20). Käynti elokuviin kirkon puoleisilta pääovilta. 

Lippuja ei voi varata tai ostaa ennakkoon, vaan liput ostetaan elokuviin tullessa.

Kinon lahjakortteja on myytävänä kunnanviraston yhteispalvelupisteessä - ne käyvät mihin tahansa elokuvaan.

Kertalippu elokuvaan on 10 euroa. Olemme ottaneet myös käyttöön perhelipun 30 euroa, joka käy vain perhekinonäytöksiin. Perhelippu sisältää neljä samaan perheeseen kuuluvaa henkilöä.

Kinolla on valmiudet ottaa vastaan korttimaksuja. Laite toimii useimpien pankki- ja luottokorttien kanssa.

MUISTATHAN? 

Meillä voitte käyttää vain Smartum ja Epassi -sovelluksia.
Kyseiset edut sovellusten kautta käy maksuvälineenä elokuvateatterissamme. Sähköisesti toimivat Epassi ja Smartum-sovellukset tekevät mobiilimaksamisesta helppoa. Emme ota siis vastaan Kulttuuri- ja liikuntaseteleitä.

Muistathan aina, että etu on aina henkilökohtainen, joten niillä voi ostaa vain yhden näytöslipun kerrallaan. 


Seuraavana valkokankaalle tulossa:

Himanen Tarja

Nuoriso- ja hyvinvointikoordinaattori

040 707 8243

tarja.himanen(at)juva.fi

Nuorisopalveluyksikön vastaava, Hyvinvoinnin koordinointi ja Juvan Kinon toiminta. Työlomalla ajalla 15.4.-31.12.2023