Suoraan sisältöön

Häiriötiedote​

Järvi-Saimaan Palvelut Oy suorittaa vedenjakeluverkon vuodonkorjauksen Juvalla 8.6.2023. Korjaustöistä voi aiheutua katko vedenjakelussa Kummunmäen, Kaihunmäen ja Ilokallion alueelle klo 10-15 välisenä aikana. Kartta alueesta aukeaa oheisesta linkistä. Vedenjakelu katko 8.6. Juva

Huomioitavaa on, etteivät vesijohtoverkostoon liitetyt laitteet toimi katkon aikana. Huoltotöiden ajaksi kannattaa varata vettä talousvedeksi sekä WC:n huuhtelua varten.

Jakelukatkon jälkeen vedessä saattaa ilmetä sameutta. Pyydämme tällöin juoksuttamaan vettä reilusti hanan kylmältä puolelta, kunnes vesi kirkastuu. Värjäytynyttä vettä ei tule käyttää esimerkiksi pyykinpesuun, sillä se voi värjätä vaatteita.

Lisätietoa:
Vesihuoltopäällikkö Anne Ruotsalainen, puh. 050 400 8011

Kokousaikataulu ja pöytäkirjojen nähtävillä olo

Toimielimet kokoontuvat sovitun aikataulun mukaisesti. Kunnanhallitus ja -valtuusto sopivat yleensä kokousaikataulunsa joulukuussa seuraavalle puolivuotiskaudelle ja kesällä syyskaudelle. Myös muut toimielimet ilmoittavat hyvissä ajoin, milloin pitävät kokouksiaan.

Kunnanvaltuusto

Kunnanvaltuuston kevään 2023 kokousaikataulu:

- 13.3.2023 klo 18.00

- 12.6.2023 klo 18.00

Kunnanvaltuuston tarkastetut pöytäkirjat pidetään yleisesti nähtävänä kunnan verkkosivuilla kolmantena päivänä kokouksesta.
Avaa tästä kunnanvaltuuston pöytäkirjat

Tarkastuslautakunta

Tarkastuslautakunnan kokoukset pidetään tarvittaessa.

Tarkastuslautakunnan tarkastetut pöytäkirjat pidetään yleisesti nähtävänä kunnan verkkosivuilla ja kunnanviraston hallinto-osastolla kokousta seuraavan viikon torstaina.
Avaa tästä tarkastuslautakunnan pöytäkirjat

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus kokoontuu pääasiassa joka toinen maanantai klo 18.00. Tarvittaessa kunnanhallitus kokoontuu useammin.

Kunnanhallituksen kokoukset eivät ole julkisia.

Kunnanhallituksen 2023 kokousaikataulu (kevät):

- 17.1.2023 klo 18.00

- 13.2.2023 klo 18.00

- 6.3.2023 klo 18.00

- 20.3.2023 klo 19.00

- 30.3.2023 klo 18.00

- 17.4.2023 klo 18.00

- 8.5.2023 klo 18.00

- 22.5.2023 klo 18.00

- 5.6.2023 klo 18.00

- 19.6.2023 klo 18.00

Kunnanhallituksen tarkastetut pöytäkirjat pidetään nähtävänä yleisessä tietoverkossa kokousta seuraavan viikon maanantaina.
Avaa tästä kunnanhallituksen pöytäkirjat


Viranhaltijat antavat päätökset vastaavasti tiedoksi yleisessä tietoverkossa tarvittaessa.
 

Sivistyslautakunta

Sivistyslautakunnan varsinaiset kokoukset pidetään joka toisen kuukauden neljäntenä tiistaina klo 17.00.

Sivistyslautakunnan tarkastetut pöytäkirjat pidetään nähtävänä kunnan verkkosivuilla kolmantena päivänä kokouksesta.
Avaa tästä sivistyslautakunnan pöytäkirjat

Tekninen lautakunta

Teknisen lautakunnan varsinaiset kokoukset pidetään tarvittaessa keskiviikkoisin klo 18.00.

Teknisen lautakunnan tarkastetut pöytäkirjat viedään kunnan tietoverkkoon viimeistään viikon kuluttua kokouksesta.
Avaa tästä teknisen lautakunnan pöytäkirjat

Ympäristölautakunta

Ympäristölautakunta kokoontuu tarvittaessa torstaisin klo 18.00.

Ympäristölautakunnan tarkastetut pöytäkirjat viedään yleiseen tietoverkkoon kokousta seuraavan viikon torstaina.
Avaa tästä teknisen lautakunnan pöytäkirjat