Suoraan sisältöön

Häiriötiedote​

Järvi-Saimaan Palvelut Oy suorittaa vedenjakeluverkon vuodonkorjauksen Juvalla 8.6.2023. Korjaustöistä voi aiheutua katko vedenjakelussa Kummunmäen, Kaihunmäen ja Ilokallion alueelle klo 10-15 välisenä aikana. Kartta alueesta aukeaa oheisesta linkistä. Vedenjakelu katko 8.6. Juva

Huomioitavaa on, etteivät vesijohtoverkostoon liitetyt laitteet toimi katkon aikana. Huoltotöiden ajaksi kannattaa varata vettä talousvedeksi sekä WC:n huuhtelua varten.

Jakelukatkon jälkeen vedessä saattaa ilmetä sameutta. Pyydämme tällöin juoksuttamaan vettä reilusti hanan kylmältä puolelta, kunnes vesi kirkastuu. Värjäytynyttä vettä ei tule käyttää esimerkiksi pyykinpesuun, sillä se voi värjätä vaatteita.

Lisätietoa:
Vesihuoltopäällikkö Anne Ruotsalainen, puh. 050 400 8011

Kulttuuripalkinto

Kunnanhallitus myöntää vuosittain Juvan kulttuuripalkinnon paikkakunnan kulttuurielämässä ansioituneelle henkilölle tai ryhmälle. Myös nouseva lahjakkuus voidaan palkita. 

Kulttuuripalkinnot saajat:

1988 Sergei Kirtola / musiikki
1989 Marika Kesseli / musiikki
1990 Heikki Kilpeläinen / musiikki
1991 Risto Lampi / musiikki
1992 Pertti Laamanen / musiikki
1993 Jari Piikki / musiikki
1994 Inka Nousiainen / kirjallisuus
1995 Pekka Hiltunen / kuvataide
1996 Esko Niiranen / kulttuuri- ja kotiseututyö
1997 Taisto Karvinen / kuvataide
1998 Heikki Tiihonen / musiikki
1999 Annukka Talvela /kirjallisuus
2000 Vesa Kontiainen / populaarimusiikki
2001 Marja-Liisa Happonen / ilmaisutaito
2002 Jaakko Martikainen / teatteri
2003 Tiina Räihä / kuvaamataito
2004 Juvan lukioteatteri / teatterityö
2005 Antti Kilkki / kulttuuri- ja kotiseututyö
2006 Reijo Koponen / kotiseutu- ja kulttuurityö
2007 Paatelan kyläkoulu / taidekasvatus
2008 Irtonaiset ry / teatterityö
2009 Juvan Kamerakerho ry / valokuvaus
2010 Elokuvateatteri JuKu / elokuvat 
2011 Juvan Kotiseutu- ja museoyhdistys
2012 Juvan Kamarikuoro / kuorotoiminta
2013 Nukketeatteri Kukkaro/ lasten teatteri 
2014 Peter Strebel / valokuvaus ja galleriatoiminta
2015 Pauliina Hukkanen / kesäteatteri
2016 Auli Vasara / perinnekäsityöt
2017 Luonteri Surf / musiikki
2018 Kaija Huhtinen / tekstiilitaide
2019 Kirsi Vertainen/ kulttuuri - ja kotiseututyö
2020 Päivi Lehmusvuori/ monipuolinen kulttuurityö