Suoraan sisältöön

Häiriötiedote​

Järvi-Saimaan Palvelut Oy suorittaa vedenjakeluverkon vuodonkorjauksen Juvalla 8.6.2023. Korjaustöistä voi aiheutua katko vedenjakelussa Kummunmäen, Kaihunmäen ja Ilokallion alueelle klo 10-15 välisenä aikana. Kartta alueesta aukeaa oheisesta linkistä. Vedenjakelu katko 8.6. Juva

Huomioitavaa on, etteivät vesijohtoverkostoon liitetyt laitteet toimi katkon aikana. Huoltotöiden ajaksi kannattaa varata vettä talousvedeksi sekä WC:n huuhtelua varten.

Jakelukatkon jälkeen vedessä saattaa ilmetä sameutta. Pyydämme tällöin juoksuttamaan vettä reilusti hanan kylmältä puolelta, kunnes vesi kirkastuu. Värjäytynyttä vettä ei tule käyttää esimerkiksi pyykinpesuun, sillä se voi värjätä vaatteita.

Lisätietoa:
Vesihuoltopäällikkö Anne Ruotsalainen, puh. 050 400 8011

Kunnanhallitus johtaa toimintaa

Kunnanhallituksen_kokoushuoneen_puheenjohtajan_pöytä

Kunnanhallitus johtaa kunnan toimintaa ja vastaa kuntalaissa säädetyistä tehtävistä sekä päättää hallintosäännössä mainituista asioista.

Juvan kunnanhallituksessa on 9 jäsentä. Sen toimikausi on kaksi vuotta. Lisäksi kunnanhallituksen kokouksessa on läsnäolo- ja puheoikeus valtuuston puheenjohtajilla. Esittelijänä kunnanhallituksessa toimii kunnanjohtaja ja pöytäkirjanpitäjänä hallintojohtaja.

Juvan kunnanhallitus 2021 - 2025

j. = jäsen
hvj. = henkilökohtainen varajäsen

Puheenjohtaja

Hänninen Jaakko
puh. 040 508 3783
jaakko.hanninen(at)suursaimaa.com

hvj. Svensk Mirva

1. vpj. Häkkinen Markku 
puh. 040 098 3789
markku.hakkinen(at)juva.fi

hvj. Summanen Kari
 
2. vpj. Hänninen Ritva
puh. 0400 436 122
ritva.hanninen(at)juva.fi

hvj. Jaatinen Frans

j. Kietäväinen Aira
puh. 050 349 1353
aira.kietavainen(at)juva.fi
aira.a.kietavainen(at)gmail.com

hvj. Pirinen Kaj

j. Maaranen Anna
puh. 050 357 0578
anna.maaranen(at)juva.fi

hvj. Huhtinen Marjaana

j. Summanen Hannu
puh. 040 579 4377
hannu.summanen(at)juva.fi

hvj. Kaartinen Jukka

j. Loikkanen Esko
puh. 050 025 6268
esko.loikkanen(at)juva.fi

hvj. Savolainen Kalevi

j. Tuovinen Katja
puh. 050 305 5230
katja.tuovinen(at)juva.fi

hvj. Puranen Maire

j. Asikainen Aila
aila.asikainen(at)juva.fi

hvj. Kivelä Maria
puh. 050 410 7341
maria.kivela(at)juva.fi
 

Kunnanhallituksen kokousaikatauluihin, esityslistoihin ja pöytäkirjoihin voit tutustua tästä.