Suoraan sisältöön

Häiriötiedote​

Järvi-Saimaan Palvelut Oy suorittaa vedenjakeluverkon vuodonkorjauksen Juvalla 8.6.2023. Korjaustöistä voi aiheutua katko vedenjakelussa Kummunmäen, Kaihunmäen ja Ilokallion alueelle klo 10-15 välisenä aikana. Kartta alueesta aukeaa oheisesta linkistä. Vedenjakelu katko 8.6. Juva

Huomioitavaa on, etteivät vesijohtoverkostoon liitetyt laitteet toimi katkon aikana. Huoltotöiden ajaksi kannattaa varata vettä talousvedeksi sekä WC:n huuhtelua varten.

Jakelukatkon jälkeen vedessä saattaa ilmetä sameutta. Pyydämme tällöin juoksuttamaan vettä reilusti hanan kylmältä puolelta, kunnes vesi kirkastuu. Värjäytynyttä vettä ei tule käyttää esimerkiksi pyykinpesuun, sillä se voi värjätä vaatteita.

Lisätietoa:
Vesihuoltopäällikkö Anne Ruotsalainen, puh. 050 400 8011

Lautakunnat ja jaostot 

Juvalla on kuusi lautakuntaa: kunnanvaltuuston vaalilautakunta, tarkastuslautakunta, keskusvaalilautakunta, sivistyslautakunta, tekninen lautakunta ja ympäristölautakunta.

Lautakuntien jäsenet ja varajäsenet valitsee kunnanvaltuusto. Kunnanhallitus nimeää oman edustajan kuhunkin lautakuntaan. Lautakuntien lisäksi kunnassa voi toimia myös jaostoja/johtokuntia, jotka on asetettu liikelaitoksen tai jonkin rajatun tehtävän hoitamista varten. Lautakuntien ja jaostojen toiminnasta määrätään kunnan hallintosäännössä.

Kunnan edun turvaajia

Kunnanvaltuusto nimeää toimikaudekseen myös maallikkojäsenet Etelä-Savon käräjäoikeuden lautamiehiksi. Lisäksi se valisee uskotut miehet kiinteistötoimituksiin, jotka edustavat kuntaa.

Käräjäoikeuden lautamiehet v. 2021 - 2025
 

j. = jäsen

j. Roikonen Juha
p. 0407 255 088
juha.roikonen(at)pp.inet.fi

j. Kähärä Hannu
p. 0503 448 365
hannu.r.kahara(at)gmail.com
 

Kiinteistötoimitusten uskotut miehet v. 2021 - 2025

j. Purhonen Jouni
puh. 050 516 0005
jouni.purhonen(at)juva.fi

j. Väänänen Mika
puh. 0500 358 630
mika1vaananen(at)gmail.com

j. Teittinen Esa
puh. 0405 348 479
esa.teittinen(at)gmail.com

j. Miettinen Petri
puh. 050 541 3480

j. Ahonen Paavo 
puh. 0458 945 848
p.papukka(at)gmail.com

j. Pärnänen Pekka
puh. 0400 929 329
pekka.parnanen51(at)gmail.com

j. Väänänen Veli-Pekka
puh. 0405 604 969

j. Laitinen Vesa
puh. 0400 138 107
vesa.laitinen(at)pp2.inet.fi

j. Kietäväinen Jukka
puh. 0500 545 997
jukka.kietavainen(at)jukkakietavainen.fi