Suoraan sisältöön

Häiriötiedote​

Järvi-Saimaan Palvelut Oy suorittaa vedenjakeluverkon vuodonkorjauksen Juvalla 8.6.2023. Korjaustöistä voi aiheutua katko vedenjakelussa Kummunmäen, Kaihunmäen ja Ilokallion alueelle klo 10-15 välisenä aikana. Kartta alueesta aukeaa oheisesta linkistä. Vedenjakelu katko 8.6. Juva

Huomioitavaa on, etteivät vesijohtoverkostoon liitetyt laitteet toimi katkon aikana. Huoltotöiden ajaksi kannattaa varata vettä talousvedeksi sekä WC:n huuhtelua varten.

Jakelukatkon jälkeen vedessä saattaa ilmetä sameutta. Pyydämme tällöin juoksuttamaan vettä reilusti hanan kylmältä puolelta, kunnes vesi kirkastuu. Värjäytynyttä vettä ei tule käyttää esimerkiksi pyykinpesuun, sillä se voi värjätä vaatteita.

Lisätietoa:
Vesihuoltopäällikkö Anne Ruotsalainen, puh. 050 400 8011

Martti Talvela -kampus käyttöön

Juvalla paranivat lasten ja nuorten kasvamis- ja oppimisympäristöt huomattavasti, kun Martti Talvela –kampus otettiin käyttöön 7.1.2021. Kampuksella uudet tilat saivat niin varhaiskasvatus, yhtenäiskoulu kuin lukiokin. Lisäksi kampuksen liikuntahalli mahdollistaa monipuolisen harrastustoiminnan.

Kampuksen rakentamiskustannukset olivat 19,5 miljoonaa euroa. Kokonaisuus toteutetaan elinkaarimallilla, jossa rakentajana toiminut YIT Suomi Oy vastaa tilojen ylläpidosta ja käytettävyydestä 20 vuoden ajan. Hanke rahoitettiin leasing-rahoituksella liikuntahallia lukuun ottamatta. Liikuntahalliin kunta sai 750 000 euroa opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntapaikkarakentamiseen tarkoitettua avustusta.