Suoraan sisältöön

Häiriötiedote​

Järvi-Saimaan Palvelut Oy suorittaa vedenjakeluverkon vuodonkorjauksen Juvalla 8.6.2023. Korjaustöistä voi aiheutua katko vedenjakelussa Kummunmäen, Kaihunmäen ja Ilokallion alueelle klo 10-15 välisenä aikana. Kartta alueesta aukeaa oheisesta linkistä. Vedenjakelu katko 8.6. Juva

Huomioitavaa on, etteivät vesijohtoverkostoon liitetyt laitteet toimi katkon aikana. Huoltotöiden ajaksi kannattaa varata vettä talousvedeksi sekä WC:n huuhtelua varten.

Jakelukatkon jälkeen vedessä saattaa ilmetä sameutta. Pyydämme tällöin juoksuttamaan vettä reilusti hanan kylmältä puolelta, kunnes vesi kirkastuu. Värjäytynyttä vettä ei tule käyttää esimerkiksi pyykinpesuun, sillä se voi värjätä vaatteita.

Lisätietoa:
Vesihuoltopäällikkö Anne Ruotsalainen, puh. 050 400 8011

Hildurin puisto

Puistot, yleiset alueet ja leikkikentät

Juvan kunnan tavoitteena on suunnitella, rakentaa ja ylläpitää viihtyisää, turvallista, virikkeellistä ja monipuolista ympäristöä eri ikäisten kuntalaisten toiveet ja tarpeet huomioiden.

Viherympäristö

Juvan viherympäristöön kuuluvat puistot, puistometsät, katuviheralueet, kunnan julkisten rakennusten pihat, maisemapellot ja leikkikentät. Näiden lisäksi asemakaavoissa on luonnontilaisia lähivirkistysalueita (lähinnä metsiä).

Karttakuva Juvan leikkipuistoista

Leikkipuistot

Yleisiä leikkipuistoja on Juvan kaava-alueella 7, jotka ovat sijoitettu ympäri keskustaajamaa. Leikkivälineet ovat edustettuina monipuolisesti ja niitä kehitetään jatkuvasti.

  • Kummunmäellä, Kumpukuja  8
  • Muksula, Hiihtäjäntie 
  • Kultapossun leikkipuisto, Puutarhatie 7
  • Välikankaan leikkipuisto, Välikankaantie 25
  • Vanha Myllytie 30
  • Partalanpellon leikkipuisto, Uunonkuja 1
  • Ylämaan leikkipuisto, Kalevantie 4

Alueista vastaa

Mäkipää Katariina

Puistotyönjohtaja

040 013 6172

katariina.makipaa(at)jarvisaimaanpalvelut.fi

Vastaa viherympäistöstä ja leikkipuistoista