Suoraan sisältöön

Häiriötiedote​

Järvi-Saimaan Palvelut Oy suorittaa vedenjakeluverkon vuodonkorjauksen Juvalla 8.6.2023. Korjaustöistä voi aiheutua katko vedenjakelussa Kummunmäen, Kaihunmäen ja Ilokallion alueelle klo 10-15 välisenä aikana. Kartta alueesta aukeaa oheisesta linkistä. Vedenjakelu katko 8.6. Juva

Huomioitavaa on, etteivät vesijohtoverkostoon liitetyt laitteet toimi katkon aikana. Huoltotöiden ajaksi kannattaa varata vettä talousvedeksi sekä WC:n huuhtelua varten.

Jakelukatkon jälkeen vedessä saattaa ilmetä sameutta. Pyydämme tällöin juoksuttamaan vettä reilusti hanan kylmältä puolelta, kunnes vesi kirkastuu. Värjäytynyttä vettä ei tule käyttää esimerkiksi pyykinpesuun, sillä se voi värjätä vaatteita.

Lisätietoa:
Vesihuoltopäällikkö Anne Ruotsalainen, puh. 050 400 8011

Tori

Juvan tori sijaitsee kunnanviraston vieressä, Juvantien varrella osoitteessa Juvantie 13. Torille voi kuka tahansa tulla myymään tuotteitaan. 

Toriaika on arkisin klo 7-16. Myyntipaikkamaksut ovat edulliset. Maksun suuruus vaihtelee myytävän tuotteen mukaisesti, joten tarkka summa kannattaa tarkistaa Juvan kunnan palvelusihteereiltä. Palvelusihteerit myös keräävät myyntipaikkamaksut. Myyntipaikalta poistuttaessa, alue on jätettävä siistiin kuntoon.

Toripaikkavarausta ei tarvitse tehdä ennakkoon.

Lisätietoja: 

Pulkkinen Heli

Palvelusihteeri

040 011 3121

heli.pulkkinen(at)juva.fi

Kunnanviraston asiointipisteen asiakaspalvelutehtävät, puhelinvaihteen hoitaja, kokoushuoneiden varaukset, etäpalvelun hoitaminen (Kela)