Suoraan sisältöön

Häiriötiedote​

Järvi-Saimaan Palvelut Oy suorittaa vedenjakeluverkon vuodonkorjauksen Juvalla 8.6.2023. Korjaustöistä voi aiheutua katko vedenjakelussa Kummunmäen, Kaihunmäen ja Ilokallion alueelle klo 10-15 välisenä aikana. Kartta alueesta aukeaa oheisesta linkistä. Vedenjakelu katko 8.6. Juva

Huomioitavaa on, etteivät vesijohtoverkostoon liitetyt laitteet toimi katkon aikana. Huoltotöiden ajaksi kannattaa varata vettä talousvedeksi sekä WC:n huuhtelua varten.

Jakelukatkon jälkeen vedessä saattaa ilmetä sameutta. Pyydämme tällöin juoksuttamaan vettä reilusti hanan kylmältä puolelta, kunnes vesi kirkastuu. Värjäytynyttä vettä ei tule käyttää esimerkiksi pyykinpesuun, sillä se voi värjätä vaatteita.

Lisätietoa:
Vesihuoltopäällikkö Anne Ruotsalainen, puh. 050 400 8011

Työelämäpalvelut

Juvan kunnan Työelämäpalvelut auttavat juvalaisia työnhakijoita ja työelämän siirtymävaiheessa olevia oman polun löytämisessä kohti työelämää, koulutusta tai muuta omannäköistä ratkaisua. Työelämäpalvelut auttavat lisäksi juvalaisia yrittäjiä työvoiman työvoimatarpeissa.

Juva on osana Mikkelin seudun Työllisyyden edistämisen kuntakokeilua.  

Mikkelin seudun työllisyyden edistämisen kuntakokeilu toteutuu 1.3.2021 alkaen Mikkelin kaupungin ja sen kehyskuntien Hirvensalmi, Juva, Kangasniemi, Mäntyharju, Pertunmaa ja Puumala alueella.

Kunnat vastaavat työnhakijoiden palveluprosessista ja kokeilun kohderyhmille tarjottavien työllisyyttä edistävien palvelujen tarjoamisesta. 

Kokeiluun ohjataan ne työttömät ja työvoimapalveluissa olevat työnhakijat, jotka eivät ole oikeutettuja ansiopäivärahaan. Lisäksi kohderyhmään kuuluvat kaikki alle 30-vuotiaat työnhakijat ja maahanmuuttajat, jotka ovat joko työttömänä tai työvoimapalveluissa hanke-alueiden TE-toimistoissa.

Ota rohkeasti yhteyttä!

Työelämäpalveluissa käytössänne ovat:

Hänninen Heli

Omavalmentaja

040 013 6212

heli.hanninen(at)juva.fi

Heli toimii työllisyyden edistämisen kuntakokeilun omavalmentajana ja auttaa juvalaisia työnhakijoita löytämään työtä, koulutusta yms. Heli vastaa nuorten kesätyöllistymisen asioista.

Mielonen Kirsi

Työvalmentaja

040 013 6210

kirsi.mielonen(at)juva.fi

Kirsi toimii työllisyyden edistämisen kuntakokeilun omavalmentajana ja auttaa juvalaisia työnhakijoita löytämään työtä, koulutusta yms. sekä vastaa kunnan työpalvelun kokonaisuudesta.

Skön Sanna

Työllisyyskoordinaattori

040 013 6211

sanna.skon(at)juva.fi

Sanna vastaa kunnan työllisyydenhoidon kokonaisuudesta. Sanna toimii lisäksi työllisyyden edistämisen kuntakokeilun omavalmentajana ja auttaa juvalaisia työnhakijoita löytämään työtä, koulutusta yms. Sanna avustaa yrityksiä työvoiman saatavuuden turvaamisen asioissa.