Suoraan sisältöön

Varhaiskasvatukseen hakeminen ja varhaiskasvatussuhteen päättyminen

Varhaiskasvatukseen hakemisessa on jatkuvan haun periaate eli paikkoja voi hakea ympäri vuoden varhaiskasvatuksen tarpeen alkamisen mukaan. 

Varhaiskasvatuslain mukaan hakemus on tehtävä viimeistään neljä kuukautta ennen kuin lapsi tarvitsee paikan. Jos kyse on nopeasta työllistymisestä tai opiskelupaikan saannistahakemus on tehtävä viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee paikan. Tehostettu hakuaika elokuussa alkavaa toimintakautta varten on maaliskuussa. Tästä ilmoitetaan Juvan Lehdessä ja Juvan kunnan nettisivuilla.

Varhaiskasvatuksen hakulomakkeen löydät seuraavasta linkistä:

Hakemus varhaiskasvatukseen  (pdf, 221 kt)

Lomakkeita saa myös varhaiskasvatuksen toimistosta, kunnanviraston neuvonnasta tai päiväkodista ja ryhmäperhepäiväkodista.

Varhaiskasvatushakemuksen voit palauttaa joko postitse tai henkilökohtaisesti varhaiskasvatuksen toimistoon, jossa on mahdollista keskustella lisää varhaiskasvatukseen liittyvistä asioista.

Erityistä hoitoa ja kasvatusta tarvitsevan lapsen hakeminen varhaiskasvatukseen edellyttää hakemukseen liitettyä lääkärin lausuntoa lapsen erityishoidon tarpeesta.

Varhaiskasvatussuhteen päättyminen

Toistaiseksi voimassa oleva varhaiskasvatussuhde päättyy automaattisesti sen vuoden heinäkuun lopussa, kun lapsi aloittaa esiopetuksessa. Mikäli varhaiskasvatus halutaan päättää aikaisemmin, on irtisanominen tehtävä kirjallisesti.

Muutos- ja irtisanomisilmoitus  (pdf, 18 kt)

Postiosoite:
Juvantie 13, 51900 Juva

Käyntiosoite:
Juvantie 13, C-rappu 2. kerros
51900 Juva

Anttonen Kirsi

Varhaiskasvatusjohtaja

040 834 1695

kirsi.anttonen(at)juva.fi

Varhaiskasvatuksen johtaminen, varhaiskasvatuspaikoista ja asiakasmaksuista päättäminen, palveluneuvonta

Tamminen Nina

Toimistosihteeri

040 013 5012

nina.tamminen(at)juva.fi

Varhaiskasvatuksen palveluneuvonta, asiakasmaksujen valmistelu ja laskutus